![](https://www.molkkyliitto.fi/wp-content/uploads/2022/02/ml-jouni-1.jpg)
KILPAMÖLKKYÄ? JO VAIN!
Luultavasti suurin osa suomalaisista tuntee Mölkyn, mutta monille tulee yllätyksenä, että lajissa kilpaillaan vuosittain SM-tasolla. Myös MM-kisoja on järjestetty vuodesta 2004 lähtien. Vuoden 2023 MM-kisoihin Hyvinkäällä osallistui lähes 800 pelaajaa 19 eri maasta.
Vuoden 2024 MM-kisat pelataan elokuussa Japanissa!
Mölkyn suosio on helppo ymmärtää, sillä menestyminen vaatii sekä tarkkaa heittokättä että taktista pelisilmää, mutta toisaalta lajin perusteet oppii muutamassa minuutissa. Mutta ennen kaikkea Mölkky on hauskaa!
Vuonna 2001 perustetun Suomen Mölkkyliiton tavoitteena on edistää kilpa- ja harrastemölkyn tunnettuutta, lisätä lajin harrastajamääriä ja pitää yllä hyvää mölkkyhenkeä. Tervetuloa mukaan ja nähdään Mölkkykentillä!
“Mölkyssä on kyse pienistä suurista asioista. Kentällä seisoo puupalikoita, joita kohti heitetään toisella mokomalla. Toisinaan sitä osuu ja toisinaan ei.
Osumat koukuttavat, mutta ohiheitot opettavat.”
– JAKE ROPPONEN
-
SM-Nelurin kultaa Lahteen!
Lahdessa sunnuntaina 9.6. nähtiin yhteensä ilahduttavat 68 joukkuetta ja parasta tekemistä esitti lopulta lahtelainen Supernovas, joka päihitti finaalissa Mahlun Dynamo -kokoonpanon lukemin 3–1.
-
Terassimölkky nappasi SM-Duppelin kultaa!
Lahdessa mukana mitalijahdissa oli ennätykselliset 137 joukkuetta ja pitkän päivän päätteeksi voittoon ylsivät Terassimölkky PJ:t nimellä operoineet Suomen Mölkkyliiton puheenjohtaja Antti Hautapakka ja Suomen Petanque-Liiton puheenjohtaja Jari Eronen.
-
Petteri Rajanummi voitti SM-Singelin
Mölkyn SM-Singeli pelattiin lauantaina 25.5. Kotkassa Ruonalan kentällä. Kaakon Sähly -07 ry:n upeasti järjestämissä kisoissa mukana mitalijahdissa oli upeasti yhteensä 100 pelaajaa.
-
Vuoden 2026 MM-kisat ja muita arvokisoja nyt haettavissa!
Suomen Mölkkyliiton jäsenjärjestöt voivat hakea kisoja lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen Mölkkyliitolle toukokuun 2024 loppuun mennessä.
-
Vuoden ensimmäinen Nations Cup -pelataan Ranskassa
Saint Amand Les Eauxissa järjestettävien EM-hallikisojen yhteydessä pelattava maaottelu käydään 2.3.2024.
-
Billy Boys nappasi SM-hallikultaa!
Lahden Energiahallissa 3.–4.2.2024 pelatun turnauksen parasta osaamista esittivät Joosua Hiljanen ja Jaakko Nirkko.
-
Ilmoittautuminen SM-singeliin 2024 on alkanut
Mölkyn SM-singeli pelataan Kotkassa lauantaina 25.5.2024.
-
Suunnittele mitalit MM-kisoihin tai Nations Cupiin
Kansainvälinen Mölkkyliitto järjestää kaksi erillistä suunnittelukilpailua, johon voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet.